Thank god it's Friday!

Pitkä työputki on taas päättynyt. Viime viikonlopun olin töissä, mutta ensi viikonlopun aion käyttää täydellisesti henkiseen latautumiseen. Hain äsken töistä tullessa ruokakaupasta evästä, jonka avulla voin pysyä kotosalla koko viikonlopun ajan.

Ehkä kuitenkin huomenna lähden jouluostoksille, sillä jotain pitäisi vielä pukinkonttiin hankkia. En vain oikein tiedä, että mitä. No, eiköhän se siitä selviä katselemalla ja eri kaupoissa käymällä. Olen kyllä jotain jo hankkinutkin, mutta en mitään sellaista, joka olisi vähääkään yllätys kenellekään saajalle. Pieni mystisyys ja tuntemattomuus täytyy joululahjojen seassa aina olla. Jos tietää kaikki lahjat ennalta, ei se ole mielekästä - ei lapsena saati aikuisena.

Vein ulos terassille puisen lyhdyn, jonka ostin viime jouluaattona. Pidän puisen lyhdyn lämmöstä ja kodikkuudesta. Se tuo mieleeni tallilyhdyt ja tontut.

Olen kai joskus sanonut, että olen jouluihminen henkeen ja vereen. Ja sanoin sen taas! =)


Maailmantalous sekaisin(ko?!)

Yritykset ilmoittavat olevansa vaikeuksissa maailmantalouden syöksykierteen takia. On se kumma, miten nämä kuplat alkavat, paisuvat, puhkeavat ja paranevat. Joka kerta kuitenkin tavalliset ihmiset enimmäkseen seuraavat tilannetta sivusta ja raapivat päätään. Lama on itse aiheutettua ja siihen voi myös 'lietsoa'. Muistan miten säpsähdin ns. Islannin kuplan puhjettua. Eipä ole myöskään Kaupthing Bank:n mainoslehteä näkynyt sen koomin postilaatikossa, heh!

Tällä hetkellä tuntuu, että lomautukset ovat muotia ja kaikkien kunnon yritysten tulee tehdä sitä!

Olipa nyt maailma miten kuralla tahansa, niin ensi sunnuntaina käyn katsomassa uusimman Bondin "Quantum of Solace".


Work hard

Jahas, työviikko on jälleen alussa. Olin töissä myös eilen sunnuntaina. Tavallaan siihenkin tottuu, että on "jatkuvasti" töissä. Viime viikkoina olen kokenut työni mielekkääksi ja kivaksi. Siksi päivät tuntuvat kuluvan kuin siivillä.

Ensi viikonloppuna ei ole töitä. Se varmistui tänään. Tämän hetken tehtävässäni työskentelemme sen mukaan, mikä on kulloinkin tarve ja mahdollisuudet tiettyjen asioiden tekemiseen. Viime viikonlopun työrupeama oli erään viikon verran kestäneen jakson huipentuma ja nyt on taas seesteisempi vaihe. Se etten kerro tarkkemmin mistä on kyse, on täysin tietoista :-)

Päivä on tähän aikaan vuodesta niin lyhyt, että töistä tullessa on jo pimeää, joten valokuvausharrastukseen on rajalliset mahdollisuudet. Toki pimeässäkin on omat kohteensa ja olenkin päättänyt tänä talvena tehdä jossain vaiheessa jonkin sortin kuvauskierroksen kotikaupungissani ja ikuistaa erinäistä arkkitehtuuria yövalaistuksessa. Lumituiskukin olisi sopiva keli sellaisille kuville. Katsotaanpa nyt...

Itsenäisyyspäivä

Elämme joulukuuta - ja hyvä niin!

Kulunut viikko töissä on ollut vilkas, muttei kovinkaan raskas. Viime viikonlopun työrupeama peruuntui -tiesin sen jo silloin - toteutuakseen ensi viikonloppuna. Käyn töissä ainakin lauantaina, ehkä myös sunnuntaina. Lauantai on itsenäisyyspäivä. Kutsua linnaan ei tullut, joten voin aivan hyvin käydä lauantaina päivällä töissä!