Anhava & Carpelan

Kävin eilen kirjastossa. Tein varauksen Bo Carpelanin uusimmasta kirjasta 'Lapsuus'. Sitä kehuttiin jossain aikakauslehdessä. Saapa nähdä.

Lainasin samalla Tuomas Anhavan runokokoelman. Mieleeni on painunut parhaiten eräs erikoinen teksti;

"Jokainen joka uskoo mitä näkee
on mystikko.
Pimeässä liiku hitaasti."

Hienoa.

en saa kiinni kesästä

Kesäkuu alkaa olla jo lopuillaan, mutta minusta ei vieläkään tunnu kesältä. Jotenkin en vain ole päässyt siihen kiinni, enkä tiedä miksi ja se harmittaa minua. Kesälomani on sattuneista syistä tänä vuonna vasta elokuussa ja olen alkanut epäilemään, että se on ainakin yksi syy tähän etten vielä koe kesän olevan. Tuntuu, että vasta oli toukokuu ja tämä kesäkuu on mennyt (osin koleiden säiden takia) kuin jonkinlaisena toukokuun jatkona aina juhannukseen asti. Nyt juhannuskin on mennyt ja tuntuu, että kesä menee huomaamattani enkä ehdi nauttia siitä. Koen tuota katumusta ja menneen kaipuuta usein. Valokuvien avulla voin muistoissani palata menneeseen.


White Wagtail by ~wchild on deviantART

mitäs me turistit

Olen palannut Kreikasta. Itse asiassa olen jo toista viikkoa töissäkin sen reissun jälkeen eli back to basics totta tosiaan. Olen vakavasti harkinnut tämän blogin sulkemista, sillä minulla on tunne ettei tätä lue kukaan eikä ketään kiinnosta mitä minä tänne kirjoitan. Ja miksi kiinnostaisikaan?!

No, ehkäpä minä kuitenkin kaikkien teidän tuhansien olemattomien lukijoitteni kiusallakin jatkan satunnaista kirjoittelua tänne. Hah.

Tarkemmin sanottuna matkakohteeni oli saari nimeltään Kos. Asuin hotellissa pääkadun varrella ja ensimmäinen asia, jonka panin merkille heti perille saavuttuani, oli turistien vähyys. Olen käynyt tuossa paikassa aiemminkin, mutten koskaan ole nähnyt noin autioita katuja!

Suurin huvitukseni oli seurata hotellihuoneeni parvekkeelta käsin päivästä toiseen vastapäisen pienen vaatimattoman ravintolan eloonjäämiskamppailua; asiakkaita he eivät näkyneet saavan ei sitten millään - jotain yksittäistä oluen tilaajaa lukuunottamatta. Varsinaisia ruokailevia asiakkaita näin koko viikon aikana tuossa puljussa varmaan yhden käden sormilla lueteltavan määrän. Liekö "Global financial crisis" puraissut Kreikan turismia vai mikä lie syy, mutta hiljaista oli. Ikuistin eräänä päivänä ravintolanpitäjän asiakkaita odottavan olemuksen, kun hän seisoi ravitsemusliikkeensä edessä jalkakäytävällä ja katseli molempiin suuntiin josko edes joku tulisi.

Eipä kateeksi käy. Mutkien kautta kuulin myös paljonko heidän liikehuoneistonsa vuokra on. Sen tiedon jälkeen totesin heidän tilanteensa olevan täysin toivoton.

waiting for the first customer by ~wchild on deviantART

Hellas

Perjantaina matkustan viikoksi Kreikkaan. Mukavaa vaihtelua ainaiseen työhön.

..pitkästä aikaa

En ole kirjoittanut tähän blogiin vähään aikaan. Mitäpä sillä tietysti on väliäkään; eikai tätä kukaan edes lue.

Olen ollut ja olen edelleen niin kovin väsynyt etten jaksa enää iltasella kirjallisia tuotoksia väsätä. Päivät vievät kaikki mehut. Valokuvausharrastus on ainoa henkireikäni.

Eikä tämän pitempiä löpinöitä nytkään. Hyvää yötä.