Tällaisissa miesten nahkalaukuissa ovat maailmanluokan arkkityyppejä esimerkiksi Mulberryn muutamat kivat mallit kuten Hand Clipper ja Eastwood. Nuo mallit maksavat kuitenkin vanhan pikku-Fiatin verran joten ehkä ne ovat sitten kuitenkin l a u k u i k s i turhan kalliita. Tuhat euroa laukusta on varmaankin sitä Linkolan paasaamaa "törsäystä" ja "järjetöntä kulutusta" tyypillisimmillään. Linkolan tekstit ovat jostain syystä pyörineet päässäni päivittäin siitä asti kun erehdyin(?!) ostamaan hänen kirjansa Helsinki-Vantaan lentokentän kirjapuodista. Radikaalihan se mies on, se on selvää. Hänen mukaansa "Jokainen toimi, joka häiritsee maapallon elämää tuhoavan länsimaisen kulttuurin kehitystä, on myönteinen." olipa tuo toimi sitten yksityisautoilun kieltäminen tai syyskuun 11. päivän terrori-isku. Siitä vetäkööt kukin omat johtopäätöksensä.
torstaina, heinäkuuta 31, 2008
0
Mulberry bag owner wannabe
Joskus viime kevättalvella löytyi eräältä pohjoiselta kirpparilta upea nahkainen miesten "viikonloppulaukku" jolla oli hintaa vaivaiset 5 euroa. Merkki ei ollut todellakaan mikään luksusnimi, mutta aitoa nahkaa se kuitenkin on. Avausmekanismin toista saranaa piti korjata, mutta se ei ollut minulle homma eikä mikään. Messinkiosien kiillotus sekä nahan käsittely hoitoaineella ja a vot - laukusta tuli parempi kuin uusi. Olin pitkään haaveillut juuri tuonkaltaisesta laukusta joka on riittävä pienelle viikonlopun mittaiselle matkalle johonkin tuttuun paikkaan, jolloin ei tarvitse varautua monilla vaatekerroilla ja muutenkin voi harrastaa "travelling light" -kulkemista. Voipa tuolla tosin käväistä vaikka Keski-Euroopassa päivän parin työreissun aivan huoletta.
Tällaisissa miesten nahkalaukuissa ovat maailmanluokan arkkityyppejä esimerkiksi Mulberryn muutamat kivat mallit kuten Hand Clipper ja Eastwood. Nuo mallit maksavat kuitenkin vanhan pikku-Fiatin verran joten ehkä ne ovat sitten kuitenkin l a u k u i k s i turhan kalliita. Tuhat euroa laukusta on varmaankin sitä Linkolan paasaamaa "törsäystä" ja "järjetöntä kulutusta" tyypillisimmillään. Linkolan tekstit ovat jostain syystä pyörineet päässäni päivittäin siitä asti kun erehdyin(?!) ostamaan hänen kirjansa Helsinki-Vantaan lentokentän kirjapuodista. Radikaalihan se mies on, se on selvää. Hänen mukaansa "Jokainen toimi, joka häiritsee maapallon elämää tuhoavan länsimaisen kulttuurin kehitystä, on myönteinen." olipa tuo toimi sitten yksityisautoilun kieltäminen tai syyskuun 11. päivän terrori-isku. Siitä vetäkööt kukin omat johtopäätöksensä.
Taidan kuitenkin vielä huomenna ajaa autolla töihin.
Elämme täällä Suomessa puhtaassa lintukodossa - toistaiseksi. Muistan viime vuonna Kiinassa "kehittyvissä" kaupungeissa leijuneen paksun savusumun ja poltetun kivihiilen hajun. Aurinkoa ei näkynyt koko siellä oloni aikana, ei edes sitä missä päin taivasta aurinko kulloinkin oli, niin paksu oli savusumu. Alla kuva Pekingistä hotellin ikkunasta, kuin helvetin esikartanoista.
Tällaisissa miesten nahkalaukuissa ovat maailmanluokan arkkityyppejä esimerkiksi Mulberryn muutamat kivat mallit kuten Hand Clipper ja Eastwood. Nuo mallit maksavat kuitenkin vanhan pikku-Fiatin verran joten ehkä ne ovat sitten kuitenkin l a u k u i k s i turhan kalliita. Tuhat euroa laukusta on varmaankin sitä Linkolan paasaamaa "törsäystä" ja "järjetöntä kulutusta" tyypillisimmillään. Linkolan tekstit ovat jostain syystä pyörineet päässäni päivittäin siitä asti kun erehdyin(?!) ostamaan hänen kirjansa Helsinki-Vantaan lentokentän kirjapuodista. Radikaalihan se mies on, se on selvää. Hänen mukaansa "Jokainen toimi, joka häiritsee maapallon elämää tuhoavan länsimaisen kulttuurin kehitystä, on myönteinen." olipa tuo toimi sitten yksityisautoilun kieltäminen tai syyskuun 11. päivän terrori-isku. Siitä vetäkööt kukin omat johtopäätöksensä.
tiistaina, heinäkuuta 29, 2008
0
Aurinkolasit
Viime lauantain ehdottomasti paras kirpparilöytö oli muuten Persol aurinkolasit, malliltaan 2720-S. Juuri tuo kyseinen malli on James Bondilla päässään uusimmassa Casino Royale -elokuvassa. Tämän kesän pitkien sadejaksojen jälkeen nyt näyttää vihdoin siltä, että aurinkolaseja saattaa jopa tarvita. Ja nämä päässä kyllä kelpaa makoilla aurinkotuolissa kylmä Martini kädessä...
Kategoriat:
löydöt
maanantaina, heinäkuuta 28, 2008
0
Retro-Finnair
Huomasin tässä äskettäin Helsinki-Vantaalla kivan, vanhan tyylisen mainoksen. Finnair juhlii tänä vuonna 85-vuotista historiaansa retroteemalla ja jokin reittikonekin on nähtävästi maalattu vanhaan tyyliin ja vanhoin logoin. Ihan kivaa tuollainen, minun makuuni just. Aiemmin muistelen maininneeni Finnairin tässä blogissa siinä yhteydessä kun kerroin mestari Tapio Wirkkalan suunnitteleman Ultima Thule -lasiston debyytistä. Tuo lasistohan oli Finnairin tilaustyö uudelle New Yorkin reitille vuosikymmeniä sitten.Samaiselta lentokentältä ostin Pentti Linkolan kirjan "Voisiko elämä voittaa - ja millä ehdoilla". Se oli mielenkiintoista matkalukemista; ennen kuin pääsin kirjan loppuun, koskettivat pyörät jo kiitorataa. Linkola ei itse tietenkään lentokoneeseen kuunaan nousisi, sekin kun edistää luonnon tuhoa ja oikeassahan hän on. Voin allekirjoittaa monet hänen teeseistään ja ajatuksistaan, mutta myönnän olevani monin tavoin käytännön tekemisissäni tämän nykymaailman lapsi; ajan autolla, lennän, kulutan, törsään - jota sanaa Linkola usein käyttää. Tietyllä tavalla minua viehättäisi yksinkertainen elämä erämaamökissä. Luonnon antimilla eläminen, polttopuiden teko, kalastus, metsästys ja päivästä toiseen hiljaisesti siirtyminen. Tuollainen luonnon rauha on kuitenkin valitettavasti (vai onko se sittenkään valitettavaa?!) minulle vain väliaikainen ja ohikiitävä tila arkipäivän kiireiden ja työasioiden välillä. Kuin unenomainen välähdys rauhasta ja kauneudesta. Hyvä kuitenkin, että edes joskus on yksikään hiljainen hetki ja aikaa ajatella.
Useimmiten on kuitenkin niin, että tuollaiset hienot rauhan ja luonnon kauneuden hetket tajuan vasta jälkeenpäin. Muistan esimerkiksi kuinka viime talvena muistelin kaiholla jälkeenpäin lauhoja lumisateen jälkeisiä myöhäisiltoja kun kolasin lunta ulkona. Jälkeenpäin ajatellen ne hetket tuntuivat hienoilta, vaikka aiemmin - niiden hetkien ollessa realismia ja tätä hetkeä - ne olivat tuntuneet työntäyteisiltä ja hikisiltä. Aika kultaa muistot, jotkut nopeammin ja jotkut hitaammin. Joitakin ei toki koskaan, mutta muistot joissa on potentiaalia tulla hyviksi ja jotka pohjimmiltaan ovat hyviä, tulevat ennen pitkää miellyttäviksi muistoiksi muistojemme laajaan kirjoon.
Kategoriat:
matkustus,
sekalaista
lauantaina, heinäkuuta 26, 2008
1
Grafiikkaa huutokaupasta
Huusin tänään Helanderin huutokaupasta Akseli Einolan oheisen teoksen "Majakka" vuodelta 1932. Kaunis kuin mikä! Samaisessa huutokaupassa muutamien kiinnostavien T. Wirkkalan esineiden hinta kohahti äkkiä turhankin korkeaksi ja ne hankinnat jäivät siis tekemättä. Kuvataidetta olisi saattanut lähteä mukaan enemmänkin, mutta toisaalta ripustuspaikkojen valinta nykyisillekin tauluille tuottaa välillä tuskaa.


torstaina, heinäkuuta 24, 2008
0


