Hellas

Perjantaina matkustan viikoksi Kreikkaan. Mukavaa vaihtelua ainaiseen työhön.

..pitkästä aikaa

En ole kirjoittanut tähän blogiin vähään aikaan. Mitäpä sillä tietysti on väliäkään; eikai tätä kukaan edes lue.

Olen ollut ja olen edelleen niin kovin väsynyt etten jaksa enää iltasella kirjallisia tuotoksia väsätä. Päivät vievät kaikki mehut. Valokuvausharrastus on ainoa henkireikäni.

Eikä tämän pitempiä löpinöitä nytkään. Hyvää yötä.

Hitlerin pelikonsoli

Gloria

Puhelin soi yllättäen tullessani kaupasta. Ilmeni, että olisin voinut saada lahjaksi 40 eur arvoisen sisustuskirjan, jos olisin tilannut Glorian Kodin. Myyjä meni hieman hämilleen huomauttaessani, että tilaajalahjana on ollut joskus jopa Tivoli Audio pöytäradio ja nyt siis vain jokin kirja, jonka kaltaisia on ennestään jo sohvapöydän alla monta. Ei siis tullut kauppoja.

Kävin äsken meren rannassa ottamassa muutamia kuvia auringonlaskusta. Se ei ollut tänä iltana erityisen kaunis, mutta sainpahan raitista ilmaa. Toisaalta maailma on aina kaunis - säästä riippumatta.

Uusi Nikkor

Laajensin linssivalikoimaani hankkimalla Nikon AF-S DX 12-24mm f4 objektiivin Rajalasta. Jo muutaman testikuvan perusteella hankinta vaikuttaa erittäin hyvältä!

Kirpputoreilta en ole löytänyt piiiitkään aikaan mitään järkevää. Luulisi ihmisten tämän taantuman kourissa realisoivan omaisuuttaan, mutta ei siltä vaikuta. Suurimmaksi osaksi kirpparit ovat täynnä sietämätöntä halpahintaista roskaa.

Mutta se siitä. Aurinko paistaa upeasti ja taidankin keittää kahvit ja nauttia ne ensimmäistä kertaa tänä keväänä takapihan patiolla.