Ohhoh! Edellisestä blogikirjoituksestani on päivää vaille kaksi vuotta. Niin se aika rientää, kun on hauskaa.

Olen palannut Lofooteilta. Maisemat olivat todella upeat ja kuvasato sen mukainen. Söin eräässä ravintolassa valasta. Kylmäsavustettu valaanliha oli lähes mustaa ja todella maukasta!

Nopeusrajoitukset Norjan teillä ovat suhteellisen matalat ja eräältä huoltoasemalta liikkeelle lähtiessäni ajelin 50 km/h alueella poliisin tutkaan 61 km/h ja sain siitä hyvästä 2900 NOK sakot. No, ne maisemat olivat kyllä hyvinkin sen arvoiset :-)

D80 kamerani meni tänään yllättäen kaupaksi. Se ehti tulla minulle tutuksi. Tunsin sen jokaisen toiminnon ja namikan kuin omat taskuni ja se ehti käydä kanssani monessa paikassa.

Huomenna on vielä työpäivä ja sen jälkeen jään kolmeksi viikoksi kesälomalle. En ole muistaakseni koskaan aiemmin ollut kesälomalla elokuussa, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Aikeissa on ainakin käydä pohjois-Norjassa sekä itärajan tuntumassa satumaisilla kalavesillä. Eniten aion keskittyä suloiseen joutenoloon nyt, kun siihen on kerrankin mahdollisuus. Työpaikallani on ollut tänä vuonna lomautuksia tyyliin viikko tai kaksi, mutta ne eivät ole koskeneet minua. Olisin erittäin mielelläni ollut itsekin pari viikkoa lomautettuna vaikka ilman palkkaa - puhumattakaan ansiosidonnaisella päivärahalla - mutta tasan eivät mene onnenlahjat! Heh.. Joskus ihmetyttää joitain juttuja kuunnellessa, jos ihmisen talous on niin tiukka, että esim. yksi saamatta jäänyt tilipussi ns. kaataa maailman. Uskomatonta leväperäisyyttä omassa taloudenpidossa. No se siitä, mitäpä se minulle kuuluu. Jokainen hoitakoon omat asiansa.

Huomenna siis vielä kerran töihin ja sitten; oh, sweet emptiness of days.

Perkeleellisen työnteon vastapainona oleva kunnon lepotauko ja loma on parhaimmillaan mielen puhdistuminen ja uudistuminen. Sitä minä lomalta odotan. Olen viimeisen vuoden aikana ollut monesti ahtaalla ja nyt aion ladata akkuja sataprosenttisesti. Periaatteessa huominen työpäiväkin on jo yhtä juhlaa alkavasta kesälomasta johtuen.

Hyvää kesän jatkoa rakkaat lukijani. Ikäänkuin teitä olisi. Mitään kommenttia tms ei kirjoituksiini koskaan tule, joten oletan ettei tätä lue kukaan. No, eipä se minua haittaa. Jos puhuisin seinille minua pidettäisiin omituisena, mutta kirjoittaessani blogia olen suorastaan trendikäs.


P.S. Vaikka blogini otsikko on "Elämää ja kirpparilöytöjä", en ole kirpparilöydöistä viime aikoina paljon kertonut. Syynä on se, ettei niitä ole yksinkertaisesti ollut. Muutenkin olen nykyään enemmän kiinnostunut valokuvauksesta ja kaikesta muusta kuin kirppareiden tonkimisesta. Aika aikaansa kutakin sanoi akka, kun kissalla pöytää pyyhki.

Tässäpä vielä loistava väännös 'Perikato' elokuvasta! Adolf-setä hermostuu, kun Michael Jackson on kuollut eikä pääsekään hänen synttärijuhliinsa:

Vielä ensi viikko töitä ja sitten alkaa kesäloma. Muistaakseni en ole koskaan aiemmin ollut kesälomalla elokuussa, mutta tämän poikkeuksellisen 'taantuman' takia jopa kesälomat menivät näin lörinäksi. No, täytyy toivoa, että vielä elokuussakin on kauniita ilmoja ja lämpimiä päiviä tai muuten minä en tykkää.

Sain luettua B. Carpelanin uusimman läpi. Upeaa tekstiä, kuin unta. Suosittelen sitä kaikille, jotka muistavat tai haluavat muistaa mitä lapsuus oli, miksi se loppui ja miten sinne voisi ehkä palata. Miten se elää meissä.

Kirjan päähenkilö oli poika nimeltä Davi. Kuvitteellinen henkilö, mutta kaiketi paljolti mestari BC itse. Davin päivät kuluivat kotosalla, koulussa ja omassa mielikuvituksessa sekä kirjojen parissa. Davi oli näkijä, fiksumpi kuin muut. Lapsena on raskasta jollei ei ole henkisiä ikätovereita.

Eittämättä Carpelan on kerronnan maestro ja suuri taiteilija. Muistan hänen kauniin kuvauksensa lapsuutensa sisäpihalta Helsingin Meritullinkadulta, kuinka se oli kuin "ahdas paratiisi". Vain todella elävästi kokeva ja ajatteleva ihminen voi sanoa mitään noin hienoa!

Ahdas paratiisi..

Jotenkin minäkin muistan lapsuuteni pihamaan Pohjanmaan maalla juuri tuonkaltaisena paratiisina. Ei ehkä niinkään ahtaana - vaan pikemminkin lapsensilmin katsottuna hyvinkin laajana - mutta yhtä kaikki paratiisina.

Toinen huiman Carpelanin tavanomainen tematiikka on; missä ovat menneisyyden ihmiset nyt? He ovat hävinneet kuin varjot lattialta. Tulen monesti surulliseksi ajatellessani elämän rajallisuutta. Ajatus omasta kuolemasta on suorastaan sietämätön. Miksi kaiken pitää loppua?..


Ei tämän enempää tällä erää. Väsyneen miehen terveiset.

Nevermore by ~wchild on deviantART