Viikonloppu alkaa olla takana päin. Kelit olivat enimmäkseen kuulakkaat ja valoisat. Vain tänään satoi hieman. Ostin perjantaina kameraani salaman ja 55-200mm objektiivin. Kameralaukkuni sisältö on nyt siis;

- Nikon D60
- Nikon FM
- Nikon F4S (itse asiassa ei mahdu laukkuun enää)
- Nikkor AF-S 18-55mm f:4-5.6
- Nikkor AF-S 55-200mm f:4-5.6 VR
- Nikon series E 28mm f:2.8
- Nikon series E 50mm f:1.8
- Nikon series E 100mm f:2.8
- Nissin Di622 salama
- suotimia yms. tarvikkeita

Lempparilinssini edellä luetelluista on 100/2.8 kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Kävin tänään kahdella eri kirpparilla ja toisesta löysin vanhan taulun (kuva alla). Teoksen nimi on "Vesiportinkatu, Viipuri". Taiteilijan nimestä en ole varma, mutta työ pysäytti minut ja oli heti selvää, että ostan sen. Se on kaunis.

Viime kesänä (...ja se, että sanon noin tarkoittaa, että kesä on jo mennyttä ja eletään jo syksyä; oih ja voih.) sain hankituksi lähes puolen vuoden odotuksen jälkeen kuusamolaisen keraamikon Chris Whiten tuikkulyhtysetin, jossa on kolme eri kokoista lyhtyä (kuva alla). Nyt siis koittaneen syksyn pimenevinä iltoina olen voinut nauttia niiden valosta, lämmöstä ja kauneudesta.

White teki aiemmin pelkästään keramiikkaa, mutta on nykyään keskittynyt enemmän matkailualan yrityksensä pyörittämiseen. Melko usein kirppareilla näkee hänen tuotantoaan, joissa yleensä lukee pohjassa "The White Studio Kuusamo Finland" käsin kaiverrettuna. Viimeksi näin hänen erikoisia, kuksaa muistuttavia mukejaan Valtterissa viime lauantaina. Työn laatu on hänen esineistössään aina ollut korkea, minkä olen ilolla pannut merkille.

Näiden lyhtyjen muoto tuo jostain syystä mieleeni Indiana Jones -elokuvassa "Tuomion temppeli" nähdyt Sankara-kivet. En tiedä miksi, mutta jo ensimmäisen kerran nämä Whiten lyhdyt nähtyäni oli assosiaatio selvä.

Nyt se sitten vihdoin koitti, nimittäin perjantai-ilta. Kun tässä ei oikein ollut muutakaan tekemistä eikä pihatyötkään innostaneet aloin taas värkkäämään tämän blogin ulkoasun kimpussa. Entisessä blogipohjassa oli muutamia ominaisuuksia, joita en erittäin vajavaisilla html-taidoillani saanut poistettua joten päätin turvautua uuden pohjan valintaan. Sanotaanhan sitä sitäpaitsi, että vaihtelu virkistää.

Huomenna käyn todennäköisesti useammallakin eri kirpparilla. Toivottavasti edes jostain niistä löytyisi jotain kivaa. Alla on kuva eräästä akvarellista, jonka löysin ehkä pari vuotta sitten. Työn alareunassa on tekstit "Rovaniemeltä" ja "Sinikka Salo". Työ on minusta sopivan pelkistetty sekä kaunis ja on saanut paikan makuuhuoneen seinältä.

Kuvan mukana tulleet kehykset olivat kelvottomat joten ostin tällä viikolla Ikeasta kuvassakin näkyvät edulliset ja yksinkertaiset "Ribba" kehykset, joissa tuli myös paspis mukana.

Huusin tänään Helanderin huutokaupasta Akseli Einolan oheisen teoksen "Majakka" vuodelta 1932. Kaunis kuin mikä! Samaisessa huutokaupassa muutamien kiinnostavien T. Wirkkalan esineiden hinta kohahti äkkiä turhankin korkeaksi ja ne hankinnat jäivät siis tekemättä. Kuvataidetta olisi saattanut lähteä mukaan enemmänkin, mutta toisaalta ripustuspaikkojen valinta nykyisillekin tauluille tuottaa välillä tuskaa.

Luin juuri Pohjolan Sanomista, että Ateneumissa avoinna olevassa Pekka Halosen näyttelyssä on ollut jo yli 100.000 kävijää. Hieno saavutus sinänsä. Halosen taide on minun mieleeni. Hänen luonnon - etenkin talven - kuvaukset miellyttävät minua. Kevättalven valo metsässä on mitä kauneinta luontoa. Sen kuvaaminen maalaukseen ei ole helppoa. Samaa sanotaan veden maalauksesta, siinä vain harvat ovat mestareita.

Aiemmin tänään autotallissa huomasin kerran kirpparilta ostamani Opinelin veitsen. Se maksoi muistaakseni alle euron. Eipä silti, ei se mikään luksusmerkki olekaan vaan perinteinen ranskalainen kansanmiesten taskuveitsi joka soveltuu yhtä hyvin omenan kuorintaan kuin pakettinarun katkaisuunkin.

Opinel on valmistanut veitsiä 1890-luvulta lähtien Savoien alueella Ranskassa. Alla kuva Opinel-veitsen valmistusprosessin vaiheista. Tässäkin pätee vanha viisaus; yksinkertainen on kaunista.

Kaikkia hyviä löytöjä ei tietenkään tehdä kirpparilta vaan osa jopa roska-astian viereltä. Löysin oheisen akvarellin (lev. 52 cm, kork. 72 cm) muutama vuosi sitten Rovaniemeltä roskapussia roskiin viedessäni. Taulu oli minuun nähden nurinpäin ja näin vain kookkaat kehykset ja taustapahvin. Käänsin taulua havaitakseni sen olevan hyvässä kunnossa ja aiheeltaan sekä värimaailmaltaan mieluinen. Otin sen oitis mukaani ja siitä lähtien se on ollut aina seinällä. Tälläkin hetkellä suorastaan paraatipaikalla.






















Taiteilijasta minulla ei ole tietoa enkä signeerauksesta saa varmuudella selvää. Alla kuva signeerauksesta. Teos näyttäisi olevan vuodelta 1978. Jos joku tunnistaa taiteilijan, ottaisin tuon tiedon mielelläni vastaan kommentti-osiossa, kiitos.