Näytetään tekstit, joissa on tunniste höpöhöpö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste höpöhöpö. Näytä kaikki tekstit

Pitkästä aikaa..

Ohhoh! Edellisestä blogikirjoituksestani on päivää vaille kaksi vuotta. Niin se aika rientää, kun on hauskaa.

Eron hetki

D80 kamerani meni tänään yllättäen kaupaksi. Se ehti tulla minulle tutuksi. Tunsin sen jokaisen toiminnon ja namikan kuin omat taskuni ja se ehti käydä kanssani monessa paikassa.

Huomenna on vielä työpäivä ja sen jälkeen jään kolmeksi viikoksi kesälomalle. En ole muistaakseni koskaan aiemmin ollut kesälomalla elokuussa, mutta kerta se on ensimmäinenkin. Aikeissa on ainakin käydä pohjois-Norjassa sekä itärajan tuntumassa satumaisilla kalavesillä. Eniten aion keskittyä suloiseen joutenoloon nyt, kun siihen on kerrankin mahdollisuus. Työpaikallani on ollut tänä vuonna lomautuksia tyyliin viikko tai kaksi, mutta ne eivät ole koskeneet minua. Olisin erittäin mielelläni ollut itsekin pari viikkoa lomautettuna vaikka ilman palkkaa - puhumattakaan ansiosidonnaisella päivärahalla - mutta tasan eivät mene onnenlahjat! Heh.. Joskus ihmetyttää joitain juttuja kuunnellessa, jos ihmisen talous on niin tiukka, että esim. yksi saamatta jäänyt tilipussi ns. kaataa maailman. Uskomatonta leväperäisyyttä omassa taloudenpidossa. No se siitä, mitäpä se minulle kuuluu. Jokainen hoitakoon omat asiansa.

Huomenna siis vielä kerran töihin ja sitten; oh, sweet emptiness of days.

Perkeleellisen työnteon vastapainona oleva kunnon lepotauko ja loma on parhaimmillaan mielen puhdistuminen ja uudistuminen. Sitä minä lomalta odotan. Olen viimeisen vuoden aikana ollut monesti ahtaalla ja nyt aion ladata akkuja sataprosenttisesti. Periaatteessa huominen työpäiväkin on jo yhtä juhlaa alkavasta kesälomasta johtuen.

Hyvää kesän jatkoa rakkaat lukijani. Ikäänkuin teitä olisi. Mitään kommenttia tms ei kirjoituksiini koskaan tule, joten oletan ettei tätä lue kukaan. No, eipä se minua haittaa. Jos puhuisin seinille minua pidettäisiin omituisena, mutta kirjoittaessani blogia olen suorastaan trendikäs.


P.S. Vaikka blogini otsikko on "Elämää ja kirpparilöytöjä", en ole kirpparilöydöistä viime aikoina paljon kertonut. Syynä on se, ettei niitä ole yksinkertaisesti ollut. Muutenkin olen nykyään enemmän kiinnostunut valokuvauksesta ja kaikesta muusta kuin kirppareiden tonkimisesta. Aika aikaansa kutakin sanoi akka, kun kissalla pöytää pyyhki.

Hitler once again

Tässäpä vielä loistava väännös 'Perikato' elokuvasta! Adolf-setä hermostuu, kun Michael Jackson on kuollut eikä pääsekään hänen synttärijuhliinsa:


en saa kiinni kesästä

Kesäkuu alkaa olla jo lopuillaan, mutta minusta ei vieläkään tunnu kesältä. Jotenkin en vain ole päässyt siihen kiinni, enkä tiedä miksi ja se harmittaa minua. Kesälomani on sattuneista syistä tänä vuonna vasta elokuussa ja olen alkanut epäilemään, että se on ainakin yksi syy tähän etten vielä koe kesän olevan. Tuntuu, että vasta oli toukokuu ja tämä kesäkuu on mennyt (osin koleiden säiden takia) kuin jonkinlaisena toukokuun jatkona aina juhannukseen asti. Nyt juhannuskin on mennyt ja tuntuu, että kesä menee huomaamattani enkä ehdi nauttia siitä. Koen tuota katumusta ja menneen kaipuuta usein. Valokuvien avulla voin muistoissani palata menneeseen.


White Wagtail by ~wchild on deviantART

wlan r0x!

A vot, nyt myös wlan toimii tässä läppärissä ja vaikken kirjoitakaan tätä piuhojen orjuudesta vapautettuna sohvalla maaten, olen kuitenkin tyytyväinen laitteiden toimintaan. Itse asiassa tälläkin hetkellä läppäri on wlan-verkossa eikä verkkopiuha ole koneessa kiinni. Kätevää.

Tästä olen unelmoinut viime kesästä saakka, kun istuin ulkona patiolla aurinkovarjon alla ja mietin, että olis kiva vaikkapa kirjoittaa blogia kahvikupin äärellä ulkosalla kauniina päivänä. Ensi kesänä voin sen tehdä...

Eipä muuta tällä erää.

ke to pe

Jälleen voisi siteerata Miljoonasadetta; "perjantai taas parkkiin keinahtaa.." eli huomenna koittaa taasen viikonloppu. Mikäpä sen mukavampaa. Aion levätä henkisesti ja fyysisesti. Tjaah.. 'fyysisesti' - ikäänkuin viikolla olisin fyysisesti kovilla! Henkinen kestävyys on usein koetuksella (eikä oikeastaan sekään sillä olen kova kuin pii), mutta fyysisessä kestävyydessä suurimpia koetinkiviä ovat kännykän kannattelu korvalla ja käveleminen. No jaa. Aika aikaansa kutakin sanoi pässi kun päätä leikattiin..

Sain muuten myytyä 18-70mm Nikkorin. Nyt kalustoni on minulle riittävä ja mieluinen. Toki 'riittävä' on suhteellinen käsite, muuttuen varallisuuden ja kiinnostuksen mukaan. Jos ja kun esimerkiksi pörssi piristyy tästä höpöhöpö-kriisistä, voisi seuraava haaveeni valokuvauspuolella olla Nikkor 300/2.8 -lasi. No, aika näyttää... :-)

Uusi vuosi

Uusi vuosikin alkoi jo melkein viikko sitten, mutten ole tänne ehtinyt kirjoittaa koko tänä ajanjaksona mitään. Olen ollut enimmäkseen lomalla, mutta huomenna pitäisi taas jaksaa mennä töihin. Lomailuun ja joutenoloon tottuu nopeasti ja työhön paluu tuntuu ankealta.

No, kyllä se taas siitä lähtee sujumaan, kunhan pääsee alkuun. Ei vain mitenkään juuri nyt jaksaisi...

Kirppareilla olen tämän loman aikana käynyt muutamia kertoja, mutta hyviä löytöjä ei ole tullut vastaan. Monet kirpparit ovat välipäivinä kiinni ja muutenkin valikoima on näyttänyt olevan melko vaatimatonta. Ehkäpä alkuvuosi piristää taas kirpparimyyjiäkin ja valikoima paranee. Uskoisin niin.

Joulu meni

Joulu tuli ja meni valitettavan nopeasti. Huomenna on jo uudenvuoden aatto. Ostan aamulla töihin mennessäni muutaman raketin ja iltapäivällä matkustan pariksi päiväksi toisaalle. Perjantain ja ensi viikon maanantain pidän vapaata ja aion myös nauttia siitä täydellisesti.

Enempää en jaksa tänään kirjoittaa.

nucutus maximus

Oih ja voih.. Tämä päivä on ollut todella raskas. Töissä oli rankkaa ja niin järjettömältä kuin se kuulostaakin, ehkä se oli rankkaa juuri siksi, että sain pitää viikonlopun täydellistä lomaa. Ehdin jollain lailla tottua toimettomuuteen ja hiljaisuuteen ja tänään vanha kunnon hulabaloo ja hektisyys sai minut lähes mentaaliseen syöksykierteeseen. No edellinen vertaus oli kai paremminkin leikkiä, höpötystä ja mitä lie, mutta kuitenkin väsyin tänään kovasti.

Jossain välissä iltapäivällä minua vaivasi kova väsymys (lat. nucutus maximus) heh heh..

Piristystä iltaani toi hieman se seikka, että toin joulukuusen jo nyt sisälle ja jopa koristelin sen. Se on muovikuusi - kerrottakoon se tässä ja nyt. Ajattelin, ettei sen kasausta ja koristelua kannata jättää aivan viime päiviin ennen aattoa, koska silloin voi olla monenlaisia viime hetken joulukiireitä ja kaiken lisäksi olen töissä vielä aaton aattonakin. Parempi siis liian aikaisin ja rauhassa kuin myöhään ja kiireessä.

Kaiken lisäksi valaistu ja koristeltu kuusi ilahduttaa nyt minua koko tämän reilun viikon ajan ennen joulua. Ai että sitä ihminen voi nauttia pienistä asioista!...

Vapaapäivä on ihana asia

Tällaista täydellistä vapaapäivää osaa arvostaa vasta, kun on ollut pari viikkoa ja niiden välisen viikonlopunkin töissä. Nukuin tänään pitkään. Ensin heräsin noin klo 11 ja ajattelin nousta kahvin keittoon. Uni kuitenkin tuli vielä uudestaan ja seuraavan kerran heräsin lähempänä kello 13:a. Tunsin levänneeni kunnolla.

Loppupäivän eli valveillaoloajan olenkin sitten käyttänyt lukemiseen, kahvin juontiin, netissä surffailuun ja saunomiseen. Tein tänään ulos lumilyhdyn, jonka sisään laitoin roihun valoa antamaan.

Myös huomisen pyhitän levolle ja henkiselle palautumiselle. Huomenna iltapäivällä käyn elokuvateatterissa katsomassa uusimman Bondin "Quantum of Solace". Toivottavasti se on hyvä!

Elämme joulukuuta - ja hyvä niin!

Kulunut viikko töissä on ollut vilkas, muttei kovinkaan raskas. Viime viikonlopun työrupeama peruuntui -tiesin sen jo silloin - toteutuakseen ensi viikonloppuna. Käyn töissä ainakin lauantaina, ehkä myös sunnuntaina. Lauantai on itsenäisyyspäivä. Kutsua linnaan ei tullut, joten voin aivan hyvin käydä lauantaina päivällä töissä!


Tiitterä

Otsikon sanan kuulin työkaveriltani eilen eräässä yhteydessä. Jostain syystä sana jäi jollain tavalla mieleeni kummittelemaan, vaikka tunsinkin sen entuudestaan. Mietin tunnetumpaa synonyymiä tuolle sanalle ja sellainen voisi olla vaikkapa terhakka.

No se siitä. Rikas kieli on joka tapauksessa hieno asia.


English toffee

Muistin yks kaks (melkein kuin Marcel Proust) kuinka hyvää olikaan englantilainen Callard & Bowser toffee. Sitä sai ennen muutamista kaupoista, mutta enää en ole nähnyt sitä vuosiin. Netissä asiaa tutkiessani olin ymmärtävinäni, että kyseinen firma olisi lopettanut toffeen valmistuksen vuosituhannen alkupuolella. Harmi!


Paljon iloa jouluvaloista

Koska viikonloppu oli harmaa, sateinen ja hiljainen, ehdin miettiä monia tähdellisiä asioita. Mietin mm. monta kertaa miten saisin täksi jouluksi laitettua takapihalle värikkäät jouluvalot ikäänkuin pieneen kuuseen tai johonkin pensaaseen. Ainoa ongelmahan siinä on se, ettei takapihalla kasva kuusia eikä vielä riittävän kokoisia pensaitakaan. Ehdin jo miettiä väsääväni valoja varten jonkinlaisen etäisesti kuusen muotoisen kehikon ohuista puunoksista nurmikolle, kunnes; Heureka!

Keksin, että voin laittaa olemassaolevaan pajukartioon (jossa on jo kirkkaat led-valot) toiset, värilliset valot ja ottaa sitten joulun aikaan pelkästään töpseliä vaihtamalla nämä värivalot käyttöön. Loppiaisen jälkeen taas töpselin vaihto ja a vot; neutraalit ei-jouluiset kirkkaat ledit saavat palaa vielä kevättalven pimeinä iltoina. Pimeässä kukaan ei näe, että pajukartiossa on kaksi eri valosarjaa, kun niistä vain toiset ovat kulloinkin käytössä.

Tästä ajatuksesta riemastuneena kävin jo tänään ostamassa Prismasta Konstsmiden 100 ledin valosarjan, jonka jo kiinnitin pajukartioon. Asennusmusiikkina kuuntelin Juha Tapiota. Lopputuloksesta tuli upea, vaikka itse sanonkin. Ensimmäisenä adventtina teen sitten pajukartion moodinvaihdon: kirkkaat valot --> värilliset valot.

Ai että sitä voi ihminen nauttia pienistä asioista! ;-]

Jouluvalojen aika lähestyy

Kylläpä on taas harmaa päivä ja tuntuu, ettei se tuosta kirkastukaan. Kohta käännytään iltapäivän puolelle ja sitten pian alkaa jo ilta hämärtyä. Sisällä ei näe kunnolla lukea ilman sähkövaloa. Lähestymme joulun hämärää ja kaunista aikaa.

Kävin aamupäivällä marketissa ruokakaupassa ja katselin ohimennen myös jouluvaloja. Haluaisin jouluksi takapihalle sellaiset moniväriset pienet led-valot, mutta takapihalla ei ole sopivaa puuta tms. mihin ne voisi laittaa. Etupihalla kasvaa komea ja tuuhea kuusi, jota kiertää joka joulu kaksi 80 ledin valosarjaa.

Harmaan päivän piristykseksi lainasin vuokraamosta pari elokuvaa. Toisen jo katsoin, se oli "Nyt tai ei koskaan" (The Bucket List). Se oli hyvä ja antoi ajattelemisen aihetta. Voin suositella sitä kaikille.

nucutus maximus

Reissu tuli tehtyä. Nuokuin paluulennon ajan ja taisin välillä nukahtaakin. Jotenkin tuli vain kova väsymys, joka ei ole hävinnyt vieläkään. Taidan mennä aikaisin - eli ihan kohta - nukkumaan. Onneksi huomenna on jo perjantai eikä töissäkään onneksi ole mitään spesiaalia aktiviteettia; voin ottaa rauhallisesti ja keskittyä viikonlopun odotukseen! Zzz Zzz zz...

Terapeuttinen takkatuli

Olen jo useampana päivänä nauttinut takkatulesta. Talvisin pidän tulta takassa lähes joka ilta, paitsi oikein lauhalla säällä riittää tulistelu joka toinen päivä. En tiedä paljonko sähkölasku alenee tulisijaa käyttämällä, mutta takkatulen seuraaminen vaikkapa Koivutarussa istuen on rauhoittavaa, suorastaan terapeuttista.

Eilen valkeaa pitäessäni, otin valokuvia, joista näkyy palamisen eteneminen. Yhdistin kuvat rinnakkain kuvankäsittelyohjelmassa ja ajatuksenani oli vielä lisätä kuvaan 'blinds' toiminnolla ikäänkuin sälekahtimet eli hämärämmät vyöhykkeet, jotka erottelevat eri osakuvat toisistaan, mutta yksittäisten kuvien reuna-alueet olivat niin tummat, ettei em. toiminto tuottanut haluttua vaikutelmaa. Loistava esimerkki tästä eri aikaan otettujen kuvien yhdistämisestä on mm. Sam Javanrouhin otos Torontosta.

Teen vastaavan kokeilun jostain valoisammasta kohteesta jahka ehdin ja jaksan.


E71

Sain töistä uuden puhelimen eli Nokian E71:n entisen tökkineen E61i:n tilalle ja täytyy sanoa etten ole aikoihin ollut yhtä tyytyväinen kännykkääni. Tässä on kaikki mitä tarvitsen ja mikä parasta se toimii erittäin nopeasti eikä "mieti" napin painalluksen jälkeen muutamaa sekuntia kuten liian usein teki entinen kännykkäni.

Kiva lisäominaisuus on sisäinen GPS joka vaikuttaisi toimivan moitteettomasti. Laitteessa oli esiasennettuna Nokia Kartat johon sai navigointiominaisuuden vuodeksi tutustumistarjouksena. Asensin heti myös Google Maps Mobilen, joka sekin osasi heti käyttää sisäistä GPS:ää hyväkseen ja näytti sijainnin tarkasti kartalla. Jollain tapaa pidän jopa enemmän juuri GMM:sta?!

Eräs pieni ja juuri siksi niin kätevä sovellus älypuhelimeen on Calcium laskin. Se on ihan must.


Tuhannes kävijä!

Tänään tuli täyteen tuhat kävijää tässä blogissa! Periaatteessa pidän tätä blogia itseäni varten ja puhtaasti omaksi huvikseni, mutta jos jossakin olisi yksikin blogini "vakiolukija", olisin siihen hyvin tyytyväinen.

On aivan tietoinen valinta, etten kerro tässä blogissa paljoa itsestäni, asuinpaikastani tai ammatistani; joku saattaisi muuten tunnistaa minut. Heh heh. Vakavasti puhuen, siihen ei ole nähdäkseni mitään tarvetta. Kuten profiilikuvaukseni etusivulla sanoo: olen keräilijä, taiteilija, tieteilijä, haaveilija, filosofi ja ihminen. Osaa niistä olen todellisuudessa ja ns. virallisesti. Jotain niistä olen vain kuvannollisesti ja omasta mielestäni.


Lorem ipsum

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Sed tristique ultricies pede. Pellentesque tempor rutrum eros. Aenean velit augue, congue vel, gravida nec, semper non, enim. Cum sociis natoque penatibus et magnis dis parturient montes, nascetur ridiculus mus. Donec pretium nulla ullamcorper augue. Curabitur urna urna, lobortis vel, iaculis eget, semper a, nunc. Aenean convallis iaculis ante. Proin sed mi nec eros sodales iaculis. Nulla dapibus tristique metus. Quisque consectetuer. Duis nulla ipsum, posuere quis, gravida sed, hendrerit nec, magna. In auctor ligula aliquet diam. Fusce accumsan ligula vitae lacus. Pellentesque ornare elit eu neque. Maecenas ullamcorper pretium enim. Etiam lobortis ultricies nisl.