Urban Exploration

Selasin nettiä ja huomasin, että ihmisten hylkäämien paikkojen bongaamiselle on nimikin, nimittäin urban exploration eli lyhyemmin urbex tai UE.

Periaatteessa olen aina ollut jollain tapaa kiinnostunut hylätyistä paikoista niiden historian ja niissä koettavan menneen ajan kouriintuntuvuuden takia, mutta vasta nykyisin (paljolti kai valokuvausharrastukseni uuden tulemisen myötä) olen suorastaan etsinyt autioituneita paikkoja ympäristöstäni.

Eräs parhaiten mieleeni piirtynyt, hylätyssä paikassa otettu kuva on tämä. Se on minusta upea kaikessa karuudessaan.

Taas uusi autio kohde

Löysin tänään sattumalta kuvauksellisen hylätyn rakennuksen. Oletan sen olevan entinen sahatavaran varasto tai vastaava. Rakennuksen toinen reuna oli yhtä lastauslaituria, joten jonkin sortin tavaran tuonti- ja vientipaikka se lienee ollut. Puurakennus kielii suunnilleen 1900-luvun puolivälistä, ehkä jopa alkupuolestakin..

Forså förstås

Olin koko päivän eräässä tilaisuudessa, jossa neljä 'kallonkutistajaa' haastatteli ja testasi minua! Periaatteessa ihan kivaa vaihtelua, mutta omalla laillaan rasittavaa. Ylihuomenna kuulen diagnoosin eli loppuarvion ja sen jälkeen kai paperini taltioidaan yrityksemme henkilöstöhallinnon arkistoihin mahdollisia tulevia tarpeita varten.

Eilen illalla työpöydän lamppu sanoi työsopimuksen irti. Sähkövika. Vikaa hakiessani huomasin koko muuntajan muovikuoren olevan murenemispisteessä ja siten suorastaan vaarallinen. Heitin mokoman rakkineen oitis roskapönttöön. Tänään töistä lähtiessäni hain Ikeasta uuden pöytälampun, jonka ulkomuoto miellytti minua suuresti. Toki tuo 'Forså' (kuva alla) on vain korvike sille valaisimelle, jonka todella haluaisin; se on nimittäin Artemiden Tolomeo.

Aina silloin tällöin tulee vastaan musiikkialbumi, jota kuuntelen päivittäin moneen kertaan (tiedän - kyllästymiseen asti, huoh!..). Tällä hetkellä se on Vuokko Hovatta - Lempieläimiä. Loistava soundi ja sanat. Suosikkini albumilla ovat 'Mustaa jäätä' , 'Juhlat' ja 'Sairas veri'. Kaikki albumin kappaleet ovat hyviä, mutta nuo edellä luetellut omaa luokkaansa. Etenkin 'Sairas veri' on äänimaailmaltaan jotenkin taianomainen ja upea.

Lunta ei ole tänään satanut, ihme ja kumma!

P.S. Ilta-Sanomissa oli jotain juttua ensi kesän Madonnan Jätkäsaaren keikan lipunmyynnin fiaskosta ja siitä, kuinka "kansa oli raivoissaan". Minä kuitenkin menen katsomaan 'popin jumalatarta'! ;-)

Lunta, lunta, lunta!

Viikonloppu oli ja meni. Koska kävin lauantaina töissä, se meni normaalia nopeammin ohi, mikä on suuri harmi. Viikonlopussa parasta on perjantai-iltapäivä, kun pääsee töistä ja toisaalta lauantai, joka on kokonaan vapaata. Sunnuntaina minulla on aina jo sellainen hieman apeampi olotila, johtuen seuraavana päivänä alkavasta työrupeamasta, johon kai alitajuinen orientoituminen alkaa jo tuolloin sunnuntaina ja siitä taas seuraa tietty apeus.

Lunta on satanut nyt viisi päivää putkeen. Joka päivä ainakin vähän, torstaina ja tänään reilummasti. Lumitöistä voi todellakin saada kyllikseen! Huh..

Sanottaisiinko nyt vaikka niin, että olen lumitöissä uupunut niin suunnattomasti, etten jaksa tähän nyt kirjoittaa tämän enempää ;-)

First Person Shooters all over again

Kävin töistä tullessani marketissa ja huomasin ale-laarissa tietokonepelejä. Koska uudessa läppärissäni myös pelit pyörähtänevät näpsäkästi, päätin ostaa itselleni pelin iltapuhteeksi. Ostin fps-räiskinnän "Call of Duty 2" kympillä. Pelasin juuri äskettäin ensimmäisen tason läpi Neuvostoliiton sotilaana puolustaen Moskovaa inhoilta natseilta.

Natseista tuli mieleeni, että olohuoneen pöydällä odottaa kirja lukemisen aloittamista; nimittäin Michael Burleigh'n "Kolmas valtakunta". Siinä on sivuja noin 850, joten sen kahlaaminen kestää varmaankin koko kevään.

Toissapäivänä ja eilen on tullut lunta varmaan parikymmentä senttiä ja olen joutunut huhkimaan lumikolan kanssa moneen otteeseen. Varsinkin eilinen urakka imaisi minusta parhaimmat mehut.

Nyt kuitenkin laitan saunan päälle ja sen lämmetessä lataan pari makro-otosta deviantart.com:iin.