Jääkaappirunous

Sain viime jouluna lahjaksi Jääkaappirunous-paketin. Se sisältää 510 pientä magneettia joissa lukee sanoja / sanojen osia ja niistä voi muodostaa esimerkiksi jääkaapin oveen runoja, aforismeja tai mitä tahansa tekstiä. Omat hengentuotokseni olivat olleet jääkaapin ovessa vuodenvaihteesta lähtien, mutta äsken sekoitin sanat uudelleen eli jääkaapin ovi on nyt tabula rasa.

Noinkin yksinkertainen homma kuin irtosanojen keräily ja uudelleen järjestely lauseiksi voi olla yllättävän kiinnostavaa. Muutamista löytyneistä avainsanoista tulee mieleen uusia mahdollisia lauseita ja heti alkaa etsimään käytettävissä olevien sanojen joukosta sanoja joilla lauseen ajatus pysyisi suunnilleen haluttuna. Muistan kuinka joulun välipäivinä monena iltana seisoin aamutossut jalassa jääkaapin edessä ja kävin läpi jäljellä olevia sanoja miettien mitä niistä vielä saisi aikaiseksi. Tämänpäiväisen taulun tyhjennyksen jäljiltä ovessa lukee ainoastaan "kaunis harha", en keksinyt sille edeltävää enkä sitä seuraavaa tekstiä. Ehkäpä se riittää yksinään.

0 kommenttia: