Perjantai häämöttää

Jahas, kohta on taas perjantai. Onneksi. Töissä on koko viikko ollut kiirettä ja muka-tärkeiden asioiden hoitamista. Sanon noin, sillä todella tärkeitä asioita elämässä on hyvin vähän. Työpäiväni eroavat toisistaan paljonkin ja mikä on tänään tärkeä asia on huomenna jo unohdettu. Ajattelen usein, että olisin ehkä onnellisempi jotain yksinkertaista työtehtävää suorittamassa, sellaista jossa näkisin konkreettisesti kätteni jäljen ja voisin olla tyytyväinen omiin tekemisiini. Monilla tavoin halveksin lyhytnäköisiä ammattialaansa tuijottavia tylsimyksiä, jotka eivät osaa puhua muusta kuin työasioista. Kuinka köyhiä he henkisesti ovatkaan.

Työssä olen huomannut, että monet kollegani katsovat asioita tarkasti ja vain kyseiseen asiaan paneutuen. Itse katson asioita hyvin usein ikäänkuin sivustaseuraajan näkökulmasta ja hieman etäämpää. En välitä mennä asioiden polttopisteeseen, sillä niissä asiat ovat usein jo sekoittuneet henkilökohtaisiin näkemyksiin, mielipiteisiin ja epämääräisiin höpötyksiin. On parempi katsoa etäältä mikä jokin asia pohjimmiltaan on.

Bo Carpelan totesi eräässä haastattelussa;

"Vanhan zen-buddhalaisen ajatuksen mukaan kun on nuori, puu on puu, vesi on vesi ja vuori on vuori. Kun on todella ymmärtänyt jotain tästä elämästä, puu ei ole enää puu, vesi ei ole vesi, eikä vuori ole vuori. Mutta jos todella on ymmärtänyt, niin vesi on vesi, puu on puu ja vuori on vuori."

Tuo on hieno ajatus ja kaunis haave oppia todella näkemään todelliset merkitykset ja mitä mikäkin asia on. Jos sen oppii, on oppinut paljon tässä elämässä ja uskoakseni se on enemmän kuin riittävästi. Nähdä metsä puilta. Se on hyvä sanonta, joka valitettavasti on mielestäni kokenut tietynlaisen inflaation kuten kaikki asiat joita toistetaan liikaa ja joista tulee liiaksi "kaiken kansan" ajatuksia. Tuo sanonta on sävyltään sama kuin edellä mainittu zen-buddhalainen ajatelma, joskin tiivistetymmässä muodossa ja kansankielellä ilmaistuna.

Samaan aiheeseen viitaten samainen Bo Carpelan totesi "Punainen lanka" -haastatteluohjelman eräässä jaksossa, ettei taiteiljakaan seiso kasvot kiinni kanvaasissa vaan pari askelta taaempana. Sekin on sitä "metsän näkemistä puilta".

Kunpa siihen pystyisi mahdollisimman moni tässä suorituskeskeisessä ja tietyllä tavalla sairaassa yhteiskunnassamme.


Perjantaista tuli vielä mieleeni Miljoonasateen samannimisen kappaleen sanat:

"Perjantai taas parkkiin keinahtaa
jengi cruisaa kaljaa koneessaan
jää tylsi arki heitä vartoomaan
kuin hiekkamyrsky taivaanrannan taa

Grillin tyttö meikkaa tiskillään
taksikuskin katse peilissään
niin rakkaus heihin tänään vaeltaa
kuin hiekkamyrky taivaanrannan taa

Puut puistossa hirnahtaa
yön cowboy palaa
kuun säihkettä harteillaan
tuuli hatussaan

Insinööri huojuu hotelliin
se kohta puukkonsa lyö portsariin
myös murheen kuula kuuluu fortunaan
kuin hiekkamyrsky taivaanrannan taa

On ilta perjantain ja tylsyys etsii hirttään
on aika liinat auki tielle kaasuttaa
ja autonmoottoreissa kuuma öljy veisaa
mustaa kuolinvirttään riemu sielussaan

Joku pääsee perille ja toinen ajaa harhaan
joku kolmas loistokärryn kiveen romuttaa

Cowboy Coltin perää loveaa
veteraani katuun nukahtaa
jää sota kaukaa häntä valvomaan
kuin hiekkamyrsky taivaanrannan taa."


- Heikki Salo