Retro-Finnair

Huomasin tässä äskettäin Helsinki-Vantaalla kivan, vanhan tyylisen mainoksen. Finnair juhlii tänä vuonna 85-vuotista historiaansa retroteemalla ja jokin reittikonekin on nähtävästi maalattu vanhaan tyyliin ja vanhoin logoin. Ihan kivaa tuollainen, minun makuuni just. Aiemmin muistelen maininneeni Finnairin tässä blogissa siinä yhteydessä kun kerroin mestari Tapio Wirkkalan suunnitteleman Ultima Thule -lasiston debyytistä. Tuo lasistohan oli Finnairin tilaustyö uudelle New Yorkin reitille vuosikymmeniä sitten.

Samaiselta lentokentältä ostin Pentti Linkolan kirjan "Voisiko elämä voittaa - ja millä ehdoilla". Se oli mielenkiintoista matkalukemista; ennen kuin pääsin kirjan loppuun, koskettivat pyörät jo kiitorataa. Linkola ei itse tietenkään lentokoneeseen kuunaan nousisi, sekin kun edistää luonnon tuhoa ja oikeassahan hän on. Voin allekirjoittaa monet hänen teeseistään ja ajatuksistaan, mutta myönnän olevani monin tavoin käytännön tekemisissäni tämän nykymaailman lapsi; ajan autolla, lennän, kulutan, törsään - jota sanaa Linkola usein käyttää. Tietyllä tavalla minua viehättäisi yksinkertainen elämä erämaamökissä. Luonnon antimilla eläminen, polttopuiden teko, kalastus, metsästys ja päivästä toiseen hiljaisesti siirtyminen. Tuollainen luonnon rauha on kuitenkin valitettavasti (vai onko se sittenkään valitettavaa?!) minulle vain väliaikainen ja ohikiitävä tila arkipäivän kiireiden ja työasioiden välillä. Kuin unenomainen välähdys rauhasta ja kauneudesta. Hyvä kuitenkin, että edes joskus on yksikään hiljainen hetki ja aikaa ajatella.

Useimmiten on kuitenkin niin, että tuollaiset hienot rauhan ja luonnon kauneuden hetket tajuan vasta jälkeenpäin. Muistan esimerkiksi kuinka viime talvena muistelin kaiholla jälkeenpäin lauhoja lumisateen jälkeisiä myöhäisiltoja kun kolasin lunta ulkona. Jälkeenpäin ajatellen ne hetket tuntuivat hienoilta, vaikka aiemmin - niiden hetkien ollessa realismia ja tätä hetkeä - ne olivat tuntuneet työntäyteisiltä ja hikisiltä. Aika kultaa muistot, jotkut nopeammin ja jotkut hitaammin. Joitakin ei toki koskaan, mutta muistot joissa on potentiaalia tulla hyviksi ja jotka pohjimmiltaan ovat hyviä, tulevat ennen pitkää miellyttäviksi muistoiksi muistojemme laajaan kirjoon.