Lunta tulvillaan

Tänään satoi lunta (toisen kerran tänä talvena) ja nyt sitä tuli viitisen senttiä. Töistä tullessani levähdin ensin hetken aikaa sisällä ja tartuin sitten lumentyöntimeen tehdäkseni sen, mikä tehtävä oli. Lumityöt ulkosalla ovat piristävä ja virkistävä kokemus etenkin näin työpäivän päätteeksi. Mieli piristyy verrattomasti raikkaassa ulkoilmassa yksinkertaista työtä tehdessä eli lunta kulkureiteiltä pois siivotessa. Etenkin lumentyöntimen käytössä on jotain zeniläistä ja lumenpoistovälineistä juuri lumentyönnin on suuri suosikkini, ei niinkään se iänikuinen lumikola. Olen muistaakseni tästä maininnut joskus aiemminkin tässä blogissani.

Töissä on ollut tällä viikolla kiirettä. Olin töissä viime viikonloppuna ja on hyvin mahdollista, että joudun käymään töissä myös ensi viikonloppuna. Tavallaan se väsyttää, mutta toisaalta olen viimeisen parin viikon aikana kokenut suurta tyydytystä saadessani todella tehdä työtä ja kokea olevani hyödyksi. Töissä on nyt menossa erään pitkän projektin loppusuora ja monet hommat tuntuvat kasautuvan päällekkäin. Onneksi minulla on hyviä miehiä tekemässä töitä ja uskon läsnäoloni ja positiivisen asenteeni saavan myös heidät hyvään sykkeeseen. Töissä on paljon epäkohtia, mälsää ja typerää byrokratiaa sekä monen sortin jeesustelua, mutta en anna sen mustata mieltäni. Hurtti huumori hyvien työkaverien - kollegoiden ja alaisten - kanssa on tällä hetkellä parhaita puolia työpäivissäni. Asiat luistavat ja luottomiehet tekevät sen, minkä itse haluaisin tehdä ja hoitaa hyvin, mutten asemani takia voi. Tavallaan voin heidän kauttaan kokea konkreettisen työnteon ilot ja surut. Tällä hetkellä iloja on tuntunut olevan monin verroin murheita enemmän.

Jotteivät kaikki ylitöistä saamani ansiot menisi inflaation pohjattomaan nieluun tai pörssikurssien laskun kurimukseen, päätin ostaa jotain hyödyllistä (tai ainakin itseäni miellyttävää ja kiinnostavaa) eli tilasin netistä rengassalaman. Sen voi kiinnittää objektiivin suodinkierteeseen ja sillä saa makrokuvaukseen uutta potkua. Kyseinen laite maksaa satasen verran ja on uskoakseni verraton apu varsinkin tässä suomenmaassa, jossa talvi ja hämärä aika on pitkä. Kuvasipa ulkona tai sisällä, on valon puute tosiasia kuukausikaupalla - noin niinkuin valokuvausmielessä.

Muuten nautin tästä hämärästä joulunalusajasta suunnattomasti. Tämä on omalla tavallaan vuoden parasta aikaa!


0 kommenttia: